Kuusista energiaa, tähteet hyötykäyttöön, pahvit uudeksi materiaaliksi.

Joulun jätteet kiertoon – lajittelusta se lähtee

Kuusista energiaa, tähteet hyötykäyttöön, pahvit uudeksi materiaaliksi.

Jouluna kodeissa syntyy jätettä normaaliarkea enemmän, jolloin oikea lajittelu on erityisen tärkeää, jotta kaikki päätyy oikeaan paikkaan ja sujuu helposti. Jätteen kierrättäminen riippuu siitä, onko se oikein lajiteltu.
Joulumieltään voi edistää myös eettisellä toiminnalla, kuten toimittamalla kierrätettävät jätteet keräykseen jäteasemille ja ekopisteille, jolloin ne päätyvät uusien tuotteiden raaka-aineeksi. Kodin jäteastian sisältö toimitetaan energiana hyödynnettäväksi jätevoimalaan, jossa siitä tuotetaan lämpöä ja sähköä. Joten sinne tulee laittaa vain polttokelpoista jätettä.
”Jätteiden oikea lajittelu on kierrätyksen ja hyödyntämisen kannalta ensisijaisen tärkeä asia.  Kierrättämällä tavaroiden raaka-aineet uudelleen tuotantoon säästetään myös luonnonvaroja”, kertoo jäteneuvoja Oona Salo Lakeuden Etapista.
Lahjapakkausten pahvit ja kartongit otetaan jäteasemilla maksutta vastaan. Muovit ja styroksit voi laittaa omaan kodin poltettavan jätteen jäteastiaan. Monilla taloyhtiöillä ja joillakin ekopisteillä on myös kartonkipakkausten keräys. Jäteasemilla muovi ja styroksi otetaan vastaan maksullisena poltettavana jätteenä, joten siellä asioidessa kannattaa viedä koko kuorma kerralla eikä pelkästään yksittäistä pientä jätettä.
”Joulupaperia ei voi kierrättää, koska siinä on niin paljon väriaineita, että se ei sovellu uudelleen tuotantoon. Siksi joulupaperit tulee laittaa kodin poltettavan jätteen astiaan”, Salo neuvoo.

Tähteitä, jouluvaloja, hautakynttilöitä…

Ruokaa kannattaa Salon mukaan ostaa jouluna sen verran kuin tulee syötyä. Jokainen suomalainen tuottaa ruokajätettä vuodessa 20 – 30 kiloa, joten turhaan siitä ei puhuta.
”Mikäli ruokaa kuitenkin jää tähteeksi, eikä sitä tule syötyä myöhemminkään, tulee ruokajäte kompostoida tai lajitella biojätteeseen, jos kiinteistöllä on biojätteen keräys”, Salo neuvoo. 
Kinkun rasva tukkii viemärin, joten sitä ei pidä laittaa viemäriin tai vessanpönttöön vaan poltettavan jätteen astiaan tai biojäteastiaan pakattuna esimerkiksi sanomalehtikääreeseen tai maitotölkkiin. Biojätteestä tehdään biokaasua ja maanparannusraetta biokaasulaitoksessa. 
Kinkun luu kuuluu poltettavaan jätteeseen ison kokonsa takia. Biojätteisiin voi laittaa pienemmät luut ja kalan perkeet sekä muun ruokajätteen.
Käytöstä poistetut jouluvalot ja kyntteliköt otetaan maksutta vastaan Etapin jäteasemilla, niin kuin kaikki kodin pienet ja isot sähköllä tai paristolla toimivat laitteet, myös lasten lelut. Hehkulampun voi laittaa kodin jäteastiaan, muut palaneet lamput otetaan jäteasemilla vastaan maksutta. Paristot viedään kauppojen keräyspisteille tai jäteasemille.
Muoviset hautakynttilät voi laittaa kodin poltettavan jätteen astiaan ja lasikynttilät jäteaseman maksuttomaan lasinkeräykseen. Alumiiniset tuikunkuoret kuuluvat metallinkeräykseen niin kuin muukin metalli.

Lahjaksi maksuton kuusen nouto

Lakeuden Etappi tarjoaa tänäkin jouluna perinteiseen tapaan joululahjanaan kuntalaisille maksuttoman kuusen noudon, kun sen jättää kokonaisena ja pakkaamattomana oman jäteastiansa viereen joulun jälkeen. Kuuset hyödynnetään energiana jätevoimalassa.
”Uudenvuoden tinat sisältävät lyijyä ja ovat vaarallista jätettä, mikä otetaan maksutta vastaan jäteasemilla, kuten kaikki muutkin kodin vaaralliset jätteet. Tinat voi myös kierrättää käyttämällä seuraavana vuonna uudestaan”, Salo kertoo. Räjäytetyt ilotulitteet ovat käytettynä roskia, jotka kuuluvat omaan poltettavan jätteen astiaan, räjäyttämättömät pitää palauttaa niiden myyjille tai maahantuojille. 

Lisätietoja: Lakeuden Etappi, jäteneuvoja Oona Salo, puh. 040 641 5668